Kylän Päässä

1

Kauan sitten kylän päässä syntyi kaksi poikaa,

kaksi perillistä sodanjumalan karhuntaljoin verhotun.

Jo kolmen iästä, sanovat, toisiansa alkoivat harjoittaa

ja kun teräksensä yhteen kalahtu, saattoi kuulla ukkosen.

Kauan sitten kylän päässä varttui kaksi poikaa,

kaksiko vain typerystä kuolemaa pilkkaamaan?

Ei yksikään haava vielä ollut tehnyt tehtäväänsä

ja siksi kai sitä miekasta vihollisen täytyi anoa.

Aina kunnia houkuttaa nuorta kansaa

(ryöstöretki merten taa) ja taistelu sitäkin enemmän.

Varmaan turmaan rientävän tielle

vain toinen hullu uskaltautuu.

2

Kun kenttä hohkaa kärsimystä ja kirveet lentävät,

leikki kanssa kuoleman vain yltyy.

Niin riemukasta lapsien on päitä pudottaa

kuunnellessaan sotajoukkoa hurraavaa.

3

Usein käykin niin et' vertaisesta tulee alempi.

Tarinan kulku voitoista kääntyy

ja maine ihmisen helposti antaa veljensä unohtaa.

Ylpeys, tuo kavalin tauti päällä maan,

näin on vienyt taas yhden uhrin muassaan.

Kumpi lie se epatto, kilpi alhaalla ja miekka koholla

teilleen mennyt vaiko hän joka hautoja kaivaa saa?

Heikompaa voima mik' riepottaa;

kotinsa on iäksi jättänyt tahtoen vielä surmata.

Kunniaton moinen työ.